Setäni asuu omakotitalossa, jossa on todella iso piha/puutarha. Nytkin siellä kukki hienosti punaiset ja valkoiset Dahliat, ruusut olivat myös kukassa. Krassi kukki, mutta se ei ehdi varmastikaan kehittämään siemeniä tarpeeksi. Sipuleita oli nostettu lähes 70 maasta. Herneitä söin sekä viimeisiä karviaisia ja punaviinimarjoja pensaista. Mahdollisesti kurpitsa ehtii kypsyä ennenkuin pakkaset vievät sen. Olen todella kateellinen puutarhasta, jossa on tilaa tehdä kaikkea, mutta kumminkin siellä kasvaa omenoita,marjoja ja erilaisia vihanneksia. Pihasta löytyy myös pikkuinen leikkimökki ja pieni lampi. Voin joskus tuoda kuvia tästä ihastuttavasta pihasta!
Tapasin tänään kummityttöni siellä, joka halusi hieman testata kummitädin pinnaa, ja sitä kuinka kauan hän saisi tehdä asiat oman päänsä mukaan. Kummityttö täytti juuri vuoden ja todella suloinen pakkaus vaaleanpunaisten vaatteiden kanssa. Parin vuoden päästä voimme yhdessä tehdä kaikkea kivaa :)
Pieni sairauden tunne on tällä hetkellä mielessä, mutta toivottavasti se menisi yön aikana ohitse. En haluaisi nyt sairastua, vaikka nyt olisi aikaa sairastaa kunnolla.
Muuten muutaman viikon päästä on Nälkäpäivä. Olen menossa nyt keräämään jo viidennen kerran rahaa SPR:lle ja katastrofirahastoon rahaa, jota minäkin saatan tarvita joskus, jos huonosti käy. Tämä ei ole iso homma olla kaupungilla pari-kolme tuntia keräämässä rahaa ja siinä voi samalla vaihtaa kuulumisia kaverin, jos sellainen on mukana tai jututtaa tavallisia kansalaisia. Kannustaisin nyt kaikkia miettimään olisiko vaikka tunti aikaa mennä keräämään rahaa kaupungille tai omalle työpaikalle tai antaa se pari euroa sinne lippaaseen. Siitä pienestä rahasummasta hyötyy moni ihminen joko kotimaassa tai sitten ulkomailla. Jos syöt silloin vähän kevyemmin, voit lahjoittaa loppusumman sitten lippaaseen! Tehdäänkö kaikki näin 25.9.08 on virallinen nälkäpäivä?:)
Kohta alan lukemaan lehtiä, joita minulla on tuossa pinossa lähes 10. Siinä on mm.Kotivinkkiä, Kukkivaa Kotia, Gloriaa, pari ulkomaista kukkalehteä. Jos löydätte hyviä kukkalehtiä jostain, niin vinkaatko tietoja minulle :)
Hyvää syyskuutta kaikille!