Aamulla aikaisin ylös ja yritän saada kiinni Sussen monen monta kertaa. Hänellä on siellä hallussaan minun pukuni huomisia yo-juhlia varten. No päätin siis vaan mennä oven taakse ja hakea puvun, koska mitään ei kuulunut hänestä. Oven avaa kylpytakkiin sonnustautunut Susse, joka katsoo minua ihmeissään. Jimi ryömii kovaa vauhtia kohti ovea. Pyydän vaan pukua ja Susse sen antaa. Hän on juuri heräilemässä. Tästä sitten linja-autoon ja kohti Pirkkalaa ja kampaajaani.
Tiedossa on vain värjäys, koska käyn vasta huomenna hakemassa kampauksen iltaa varten. Maritta laittaa tukan hyvin, jotta se edes aamulla olisi kunnolla. Sää ei oikein vain suosi kampausta, kun sataa räntää täysillä, joka kylläkin jää maahan. Kävelen Maritan luota Tiinun, Tatun, Ollin ja Tiltun luokse. Sisällä näyttää olevan pimeää ja ajattelen heidän kaikkien olevan tontilla. Avain on kumminkin naulassa. Päätän mennä sisään ja pelästyn kunnolla, koska mistään ei kuulu mitään. Yhtäkkiä Tuula sanookin hei ja olen aika shokissa vähän aikaa. Tiinu nukkui ulkona ja hän yritti nukuttaa Tatua, joten siksi pimeys talossa. Tatu ei nukahda ja leikkii uusilla leluilla. Kohta porukka tulee kahville raksalta ja päätämme lähteä Tatun kanssa "tonttumaahan".
"Tonttumaa" on äidin päiväkoti, jonne lähdemme rattailla. Sataa räntää aika paljonkin, mutta me pääsemme perille. Tatu on ihan ihmeissään päiväkodista ja rakastuu kengänsuojuksiin, koska ne ovat siniset ja hauskan näköiset. Lähdemme talsimaan kohti Postia, jonne vien viottuineen cola-pullon. Käytyämme vielä kaupassa, alkaa Tatu olemaan aika puhki. Hän nukahtaa matkalla kotiin. Kun pääsemme takaisin Tatun kotiin, lähden takaisin päiväkodille äidin kyydissä kotiin. Tukka on kuin variksen pesä, vaikka lakkaa siinä on paljon.
Kotona odottaa kaksi sairastunutta veljeä ja kirjeet koululta ja Maistraatista. Se maistraatin keikka maksoikin 3,70e, mutta ei se ole paljon. Huomenna on siis tiedossa yo-juhla, joka alkaa lakituksella klo 10 Steinerissa. Illalla juhlat alkaa vasta klo 18.30, joten päivän aikana ohjelmaa on vaikka kuinka paljon.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti