Aamulla huomasin, että tämän sairastuvan väkiluku oli noussut yhdellä ja nyt äitikin kärsi flunssasta. Meeri soitti kanssa aamupäivällä ja kertoi sairastuneensa oikein kunnolla. Tuloksena 4 päivän sairasloma ja poskiontelontulehdus. Lupasin käydä kaupassa äidin puolesta. Takaisintulomatkalle kuuluisa orava tuli taas morjestamaan minua ja näytti temppujaan.
Postista sain tänään sen toisen kappaleen työsopimuksesta ja Aija oli lähettänyt kuulumisia Tanskasta ja millainen keli siellä oli tänään. Täällä satoi hieman lunta viime öisen lumen päälle. Aija ja pojat ovat menossa Espooseen viettämään joulua, joten katsellaan, käynkö heitä siellä tervehtimässä vai näemmekö vasta perillä. Lähtöön on enää 4 viikkoa, joten nopeasti se aikakin menee.
Lähdin kaupunkiin ja päätin mennä aivan aluksi Kelaan. Kelassa olisi ollut minua ennen 31 ihmistä, mutta sain mennä asian kanssa suoraan yläkertaan ja enkä täten joutunut lainkaan jonottamaan. Sain ajan ensi viikolle tällaiseen henkilökohtaiseen kohtaamiseen, joten tämä koko asia meni helposti. Nopeasti sainkin jo hypätä bussiin ja mennä Steineriin taas harjoittelemaan näytelmää. Siellä ei vierähtänyt kuin reilu tunti, joten olin takaisin kaupungissa ennen kuutta. Kiertelin parissa kaupassa ja ostin Tiinulle äänikirjan joululahjaksi. Jotain muuta ostan siihen vielä lisäksi. Katselin kaupoista millaisia matkaopaita on Kööpenhaminaan tehty, mutta hieman huonosti niitä oli saatavilla. Englanniksi löytyi muutama lisää, joten katsellaan vielä.
Tv-vinkkinä voisin suositella sarjaa Tukka Auki, joka tulee MTV 3:lta maanantaisin klo 20.00. Loistava suomalainen sarja ja hyvä ydintiimi tekemässä sitä. Suosittelen katsomaan edes kerran!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti