06.40 On aika herätä ja valmistautua päivään. Sää on pakkasen puolella ja maassa hiukan kuuraa. Nopea aamupala, hampaiden pesu ja vaatteet päälle. Lehdestäkin ehti lukea ainakin osan.
07.07 Linja-auto kaartaa Lapinniemen pysäkille ja nappaa ainoastaan minut siitä kyytiin. Linja-autossa on aika väsynyt tunnelma, kun jouluunkin reilu viikko jäljellä. Muistan yhtäkkiä mitä unta näin, koska se liittyi näytelmään.
07.20 Starttaa toinen linja-auto kohti Steiner- koulua, koska nyt on aika esittää näytelmä kaksi kertaa ja sitten se on loppu. Onneksi en joutunut tekemään kahta roolia, vaan yksi riitti. Tässäkään bussissa ei ole paljon väkeä, mutta koulua lähestyttäessä alkaa satamaan oikein kunnolla lunta.
07.35 Tiusanen tulee avaamaan oven ja koulu on todella autio. Voisi melkein kuvitella, mitä se haluaisi kertoa nyt ja mitä se kertoisi päivän tapahtumista. Seinät näkevät ja kuulevat paljon sellaista, jota kukaan muu ei välttämättä kuule tai näe. Ainoastaan siivoja kävelee käytäviä pitkin, kun hyräilen itsekseni näytelmän lauluja. Ääntä ei oikein tahdo löytyä näin aamusta. Tulee hyvin erikoinen olo tästä asiasta, koska kaikkialla on aivan hiljaista.
08.15 Puoli tuntia on aikaa esitykseen ja pukuhuoneessa käy kova tohina. Toiset laulavat, toiset puhuvat itsekseen, toiset maskeeravat ja toiset ovat aivan hiljaa, kun keskittyvät näytelmään. Kaikki tavarat ovat paikoillaan lavalla, joten nyt vain odotellaan.
08.45 Ensimmäinen esitys alkaa, mutta sali on vain puoliksi täynnä. Se toki ei meitä masenna lainkaan, vaan laulumme kaikuvat juhlasalissa kuuluvasti, kuin se olisi täynnä ihmisiä.
09.55 Esitys on päättynyt ja se on mennyt ihan hyvin. Toki paranettavaa löytyy, mutta aamun suoritukseksi hyvä. Aikaa on 35 minuuttia seuraavaan näytökseen, joten pukuhuoneessa osa ottaa roolivaatteet vähäksi aikaa pois ja huilaa. Toiset parantavat maskejaan. Toiset syövät leipää, joka on paimenten ruokaa.
10.30 Toinen esitys alkaa ja tällä kertaa juhlasali on lähes täynnä. Ulkona on jo valoisaa, mutta se ei näy juhlasaliin mitenkään, koska se on tummennettu.
11.30 Esitys päättyy ja vaihdamme roolivaatteet pois. Esitys on mennyt todella loistavasti ja kaikilla on hyvä mieli. Nälkä alkaa jo kurnimaan vatsassa ja menemme suurella joukolla syömään koulun ruokalaan. Koulu tarjoaa meille ruoat, koska olemme täällä näyttelemässä.
12.50 Jäätelöä riittää edelleen, mutta annamme sen opettajien suihin kadota. Nyt ei vaan jaksaa lisää, kun on syönyt kumminkin ensiksi keitonkin. Toivotamme toisillemme hyvät joulut ja tapaavamme taas ensi joulun alla! :D
13.00 Ulkona on kaunis ilma. Nyt saisi hyviä postikortti-kuvia. Opettajat ovat olleet haltioissaan esityksestä. Matka jatkuu keskutaan bussilla.
13.45 Odotan pääsyä labrakokeisiin. Olen odottanut jo 30 minuuttia, mutta edelleen vain jonotus jatkuu. En jaksaisi enää odottaa, mutta pakko on vain jaksaa.
14.15 Vihdoin pääsen pois labrakeskuksesta ja kävelen Taimille.
15.00 Olen syönyt keittoa Taimillakin ja saanut häneltä tuliaiset Kanarian matkalta. Sain avaimenperän ja karkkia. Toin hänelle näytille lehtileikkeen, koska hän ei ole sitä nähnyt. Juttelemme vaikka mistä ja aikaa kuluu siivillä. Äiti soittaa ja sanoo sairastuneensa nyt entero-rokkoon, toivottavasti ei tartu minuun *koputtaa puuta*
16.05 Lähden Taimilta, koska jo tunnin päästä pitäisi nähdä Minna keskutorilla. Ajattelen meneväni Taimin lähellä olevaan postiin, mutta nähtyäni jonot, päätän olla menemättä. Myöhemmin kadun päätöstä.
16.20 Olen Tampereen Komediateatterilla lunastamassa lippuja Eeliksen joulukatselmukseen keskiviikoksi. Ostan yhteensä 5 lippua. Matkalla soitin Tiltulle ja jouduin perumaan siivouskeikan heidän luokseen, koska en halua sairastuttaa lapsia.
16.30 Jonotan Pääpostilla muiden 50 hengen kanssa päästä asioimaan jollekin neljästä myyjästä. Tunnelma on kumminkin rauhallinen, vaikka jonoa on. Tänään oli viimeinen jättöpäivä jättää kotimaan joulutervehdykset 0,60 sentin hintaan. Minun kirjeet/kortit lähtee Singaporeen ja Sloveniaan.
16.50 Vihdoin saan jätettyä kirjeet ja jatkan nopeasti matkaa kohti keskustoria.
17.00 Minna juuri saapuu paikalle, kun minäkin saavun. Matkaamme joulutorille, josta Minna ostaa käsintehdyn oranssin saippua-alustan. Juttelemme mitä meille kuuluu ja mitä on tulossa.
18.00 Olemme jutelleet lähes tunnin Stockmannin yläkerrassa olevassa kahvilassa. Tarjosin Minnalle jääteen, kun itse otin glögiä ja suklaakakkua. Kiertelemme muuten vaan Stockmannilla.
18.30 Minna jatkaa matkaansa Keskustorille takaisin, kun minä lähden Koskipuistosta kotiin päin.
19.00 Olen takaisin 12 tuntia myöhemmin, kun lähdin kotoa. Pitkä päivä on vihdoin takana ja vielä odottaa tv:n katselu ja suihku. Menipä päivä nopeasti! :D
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti