Jouluaatto 24.12.
Auts, tein eilen todella hienon kuvauksen eilisestä jouluaattosta, mutta sitten se katosi kuin tuhkatuuleen, jonkun internet-vian takia :(.
Teen vähän lyhyemmän nyt:
Aamulla heräsin jo aikaisin ja menin suihkuun. Katselin tv:stä jouluohjelmia ja odotin joulupuuron valmistumista. Riisipuurosta löysi äiti mantelin. Sää oli hiukan pakkanen ja lunta oli maassa, mutta liukasta oli teillä. Lähdimme klo 14:n aikaan ensiksi Tarulle ja Francille, mutta siellä ei ollutkaan ketään kotona, joten tervehdys jäi rappuun odottamaan heitä.
Taimille pääsimme sen jälkeen ja sinne veimme myös pienen tervehdyksen. Söimme siellä kaikkea makeaa ja saimme mukaan joululahjoja. Menimme käymään Lamminpäässä viemässä kynttilät haudoille ja sen jälkeen vielä Pirkkalan hautausmaalle Papan kynttilän vieminen. Sitten suuntasimme pimeässä illassa kohti Nokiaa ja Leinojen taloa. Tänä jouluna söimme yhdessä Saarien, Mummin ja Sussen ja Jimin kanssa. Karohan kuuluu vielä Leinoihin! :D Kuusi oli saanut uudet upeat koristeet ja pöytäkin oli koristeltu kukkasin ja kynttilöin hienosti.
Kun saavuimme perille, niin naiset olivat saunassa, mutta ruokiakin oli jo laitettu esille. Raimo laittoi tulia ulos. Leo laittoi kaloja valmiiksi. Kun naiset tulivat saunasta, oli miesten vuoro mennä sinne. Sillä välin pöytä laitettiin kuntoon ja kaikki naiset olivat keräntyneet keittiöön juoruilemaan. Raija-tonttu vielä paketoi lahjoja, joten sekään ei jäänyt viime tippaan. Miesten tultua saunasta siirryimme kaikki pöytään. Pöydän vierestä löytyi kylmät ruoat ja nurkan takaa juomapöytä. Laatikot löytyi keittiöstä. Kohottimme maljatkin pari kertaa aterian aikana. Jimillekin maistui äidin joululimppu, joten se siis on todistetusti hyvää.
Söimme noin tunnin, jonka jälkeen kokoonnuimme olohuoneeseen. Yhtäkkiä joulupukkikin oli käynyt portailla ja lahjat olivat kuusen alla. Sieltä ei löytynyt meille kuin parit lahjat, koska omat lahjamme oli kotona. Emme avanneet lahjojamme vielä, vaan säästimme ne kotiin. Ihailimme mitä kaikki saivat lahjaksi ja Jimiä taisi enemmän kiinnostaa paperit kuin lahjat. Päätimme lähteä kotiin, kun kaikki olivat saaneet lahjansa avattua ja tunnelma oli selvästi nousussa.
Kotona odottikin röykiö lahjoja meille. Avasimme niitä siinä ja sen jälkeen jokainen vetäytyi omiin oloihinsa. Vanhemmat oli väsyneitä päivästä ja päätivät mennä nukkumaan uusiin peittoihin ja tyynyihin. Itsekin menin nukkumaan sitten vähitellen. Tässä meni taas yksi jouluaatto, niin että vilahti! :D
LAHJAT
*Laukkukoukku(Karolta ja Susselta)
*Sähköhammasharja + vaihtopää
*Teekupit ja aluset
*Keittöliinat
*Pyjaman + sukat
*Yöpaidan
*Kööpenhamina-matkaopas(veljiltä)
*Jalkaterien hierontalaite
*Herätyskello ja kynä
*Leffalippu ja hanskat(mummilta)
*50 euroa ja hajuveden+deodorantin(kummeilta)
*Kirjepaperia ja kirjekuoria
*Matkarahaa tanskan kruunuissa
*Lasiviila
*Kuulokkeet ja mikroni
*Da Capo-karkkeja
-------------------------------------------------------------------------------------------------
Joulupäivä 25.12.
Aamu alkoi verkkaasti ja heti syötyäni aamupalan lähdin kävelemään metsään pitkästä aikaa. Siellä oli hiukan liukasta, mutta pysyinpä pystyssä. Ulkona oli pakkasta aika paljon ja posketkin hehkuivat punaisina. Kun palasin, oli vanhemmat jo heränneet. Päätin syödä taas ja siivota sängynaluslaatikot.
Pölyä oli todella paljon sängyn alla ja laatikot tyhjenivät verkkaisesti toisiin laatikoihin. Äiti lupasi ostaa uusia laatikoita vielä vähän, jotta sain loputkin tavarat niihin mahtumaan. Matkalaukut tulevat viimeistään maanantaina huoneeseen täytteeksi, jotta saisin laittaa niihin vaatteita ja muuta mitä tarvitsen mukaan. Välissä kävin laulamassa vähän Abban Singstaria, jonka sain äidin kanssa lahjaksi.
Tänään söimme vielä jouluruokaa, mutta huomenna onkin sitten jotain muuta ruokaa tarjolla. Jälkiruoaksi syödään ehkä hedelmäsalaattia. Päivän aikana on tullut paljon syöytyä jo suklaata, joten katsotaan tekeekö sitä enää kohta mieli.Tunnelma on ollut hiukan väsynyt, mutta juhlallinen, koska onhan tänään vielä pyhä. Huomenna olisi ainakin tulossa tällä tietoa vieraita käymään meillä päivällä ja sitten illallakin. Katsotaan eksyykö tänne kukaan.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti