keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Kiirettä on piisaa!

Aamulla soitto Maistraattiin ja englanninkielinen "rekisteriote" on tulossa postitse, jotta tanskalaiset viranomaiset tietää, mistä olen ja mitä teen. Pysäkillä näin todella kesyn oravan, joka näytti lähietäisyydeltä taitojaan. Hauskan näköistä se ainakin ja hän oli todella kesy eläin.

Suuntasin koululle, jossa näin luokkalaiseni vielä viimeistä kertaa. En tajua vieläkään, että jätin heille nyt hyvästit ja minä en ole heidän luokallaan, jos jatkan ensi syksynä koulua. Heistä kaikista pitäisi tulla puutarhureita ensi toukokuussa, joten tsemppiä naiset! Kävin pyytämässä koulusta todistuksen opinnoista ja sekin tulee englanninkielisenä. Ajattelin, että en ikinä voisi lopettaa sitä koulua, mutta niin siinä vaan saattaa tapahtua. Tuntuu, kuin en pystyisi sitä antamaan anteeksi, koska olen hyvin tunnollinen itselleni. Uskoisin, että tämä matka on varmasti uusi lähtölaskenta johonkin, mihin en vielä tiedäkään. Se mitä tämä tuo tullessaan, selviää myöhemmin, enkä edes tiedä koska.

Koulusta lähdettyäni sainkin mennä suoraan Pohjolaan hakemaan uutta vakuutusta ja viemään lappua, jossa anotaan kolmea lisäkuukautta matkaa varten. Vakuutus on voimassa 3 kk ja sen jälkeen pitää anoa lisäkuukausia ja sitä varten pitää täyttää terveyskysely. Lääkärit siis päättää, mitä tapahtuu ja saanko lisäkuukaudet. Nyt peukut ja varpaat pystyyn! Lisäkuukausien hinta on 50 euroa/kk.

Nopeasti kävin syömässä croisantin ja juomassa teetä Stockan yläkerran kahvilassa. Sitten saikin lähteä Steineriin harjoittelemaan näytelmää. Alkoi vähitellen tuntumaan kävely, joten oli ihana lopettaa päivä istumalla Meerin kanssa teelle Siilinkariin. Siinä juoruillessa aikakin meni nopeasti ja oli aika lähteä kotiin. Kotona söin sitten pitsaan ja nyt kirjoitan tätä.

Tv-vinkkinä voisin sanoa, että kannattaa katsoa Tv2:lta sarjaa Sitoutumisen Alkeet, jota tulee yhteensä 4 jaksoa. Sarja tulee joka keskiviikko klo 21.00. Suosittelen!

Sadetta tuntuu riittävän, mutta onneksi viikonlopuksi on luvattu lunta. Huomenna olisi klo 11 kampaaja, mutta kampaus yo-juhliin tehdään vasta perjantaina. Huomenna vain värjätään. Sen jälkeen menen moikkaamaan Tiltua, Ollia(vietti eilen synttäreitä), Tatua ja kummityttö Tiinua. Joko he on kotona tai sitten uuden kodin tontilla. Heilläkin on kiire muuton kanssa, koska kohta entisen kodin pitää olla tyhjänä. Kävelen heiltä äidin työpaikalle ja äidin kyydissä pääsen kotiin. Huomenna haluaisin saada pukuni, joten Sussea olen yrittänyt saada kiinni. Vielä ei ole onnistanut! :( Toivotaan, että piakkoin saisin yhteyttä häneen! :)

Ei kommentteja: