sunnuntai 21. joulukuuta 2008

Pakkausta ja piparkakkuja

Pakkaus lähti käyntiin heti suihkun jälkeen. Nyt oli tavoitteenä tyhjentää koko huone tavaroista, jotta pöytä ja tv-taso vietäisiin pois. Siinä onnistuinkin hyvin, vaikka nurkka tuntuu pursuavan kaikenmaailman, joissa on mm. lahjoja ja vanhoja vaatteita. Kohta niistä on osa viety kierrätykseen, niin ei ole niin paljon tavaraa. Syötyäni, päätin lähteä kaupunkiin.

Kaupungissa vasta porukkaa olikin. Etsin lyhtyä kummeille, mutta vielä ei löytynyt mitään kivannäköistä, noin 10 euroa maksavaa. Huomenna aion sellaisen löytää Ideaparkista, josta noudamme iskän lahjan. Sitten meninkin Karolle Tian lahjan kanssa, joka jäi sinne odottamaan Tia, joka tulee loppuviikosta sen noutamaan. Karolla vierähti tovi, jos toinen ja äiti alkoi jo kyselemään perään. Timo oli tullut kylään, mutta vain Nikon kanssa. Päätin lähteä kotiin samalla, kun Karo lähti kauppaan.

Pääsin kotiin ja matkalla puhuin Meerin kanssa viikonlopusta. Kotona odottikin yllätys, kun minulla oli olohuoneen vanha tv ja kaiuttimet. Siitä tulee vähän pää ja silmät kipeäksi, koska sitä katselee niin läheltä. Tavarat oli pinottu suureksi vuoreksi sängylle, josta minä ne vähitellen laitan paikoilleen. Matkalaukkuja ei ole huoneessa, mutta nekin tänne saattaa ilmestyä vielä ennen koulua.

Aloin heti tekemään piparkakkuja, kun palaisin kotiin. Taikinaa olikin aika paljon ja monta pellillistä tuli uunista ulos. Viimeiset meinasivat palaa oikein kunnolla, mutta vain paha haju jäi muistoksi. Onneksi muut onnistuivat hyvin. Nyt riittää koko jouluksi mutusteltavaa. Illalla äiti kävi hakemassa pizzat, joten se ruokapuolikin tuli siinä samassa suoritetuksi.

Ensi viikolla alkaa sitten joulu viikko, joka on täynnä erilaisia tapahtumia. Toivottavasti viikko toisi ainakin lunta mukanaan, kun nyt sataa vain räntää, joka ei jää edes maahan.

Ei kommentteja: