lauantai 27. joulukuuta 2008

Tämän päivän ehdoton tähtihetki oli, kun heräsin ja ulkona paistoi AURINKO. Voi kuinka me sinua kaivataan, sanoo eräs laulukin ja kyllä sitä aurinkoa on kaivattu. Ei haittanut, vaikka joutuikin hieman siristelemään, mutta oli niin innoissaan siitä valon määrästä. Kun olin selvinnyt tästä asiasta, niin söin ja sittenkin kiirehdin jo postiin tekemään muuttoilmoitusta. En vielä tehnyt sitä,mutta sain hyviä vinkkejä miten sen täytän oikein.

Lähdin kiertämään ympäriinsä kaupunkia ja joka paikassa oli Ale. Vein UFF:lle vaatteita kierrätykseen, koska ne niitä tarvitse palauttuanikaan. Kaikkea kivaa olisi löytynyt, jos olisi jotain tarvinnut. Minä menin Sokokselle, josta löysin kahdet rintaliivit tosi halvalla. Ja nämäkin ostin sillä lahjakortilla :D. Kolme tuntia kävelin ympäriinsä ja sitten päätin lähteä kotiin. Kotona vanhemmat olivat juuri tulleet kaupasta ja sain taas kaksi uutta laatikkoa. Niihin päättyi todella pölyisiä nukkeja, joita olen saanut monista eri maista. Toki pölyt pyyhin pois ennenkuin laitoin ne säilöön.

Timo ja Niko tulivat katsomaan peliä ja syömään samalla. Valitettavasti Tappara hävisi Ilvekselle tällä kertaa, mutta ei se minua haitannut. Aloin kirjoittamaan taas muuttokortteja, joita olen jo kirjoittanut yli 20. Kohta tätäkin blogia lukee todella moni ja toivonkin, että mahdollisimman moni kommentoisi/laittaisi terveisiä tätä kautta minulle. Tämä ei ole pakollista, mutta todella suositeltavaa! :D

P.s. Voin kuin mä rakastankin mun sähköhammasharjaa, koska ei tarvitse jaksaa niin paljon vaivaa siihen nähdä. Se lähtee myös mukaani Tanskaan! <3

Ei kommentteja: