sunnuntai 12. huhtikuuta 2009

Ikeassa shoppailua ja polskintaa uimahallissa (Kirjoitettu 12.4)

Aamupalan jälkeen lähdimme Ikeaan, koska tarvitsimme muutamia tuotteita sieltä. Ikeassa söimme perinteiset tanskalaiset hot dogit. Ikeassa oltuani näin,että mistä suurin osa tuotteista oli Aijan ja poikien kotiin hankittu. Kävimme etsimässä läheisestä lelukaupasta reppua Maxille, mutta lähdimmekin sieltä pois uudet lelut kainaloissa. Kun Max meni nukkumaan päiväunia, niin minä jäin vahtimaan Roopea ja kokosin jalkalampun ja vaihdoin uuden maton olohuoneeseen. Aija lähti kuntosalille.

Aijan palattua olikin vuorossa perinteinen lauantai-iltapäivän uintireissu uimahalliin ja sen jälkeen pizzalle ravintolaan Big Mama. Uimahallissa oli paljon perheitä uimassa ja altaista oli pakko poistua puolta tuntia ennen sulkemisaikaa, koska niitä alettiin altailta jo siivoamaan. Tässä uimahallissa oli jopa liukumäki ja kiipeilyseinä. Ravintolassa pojat eivät osanneet käyttäytyä, mutta Aija ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Kotona olimmekin sitten aika poikki ja lähdin vielä kävelemään ulos ja soitin äidille. Seinät alkoivat oikein kunnolla kaatumaan päälle ja asioiden huonot puolet näkyivät liiankin selvästi.

Ei kommentteja: